Björn Alholm lähti talvisotaan 14-vuotiaana ja oli mukana muutamissa sotiemme ratkaisevissa torjuntataisteluissa, talvisodassa Raatteen tiellä ja jatkosodassa tulenjohtueessa Kuuterselän ja Talin-Ihantalan teräsmyrskyissä.
Alholmin muistelmien keskiössä on 1970-luku, jolloin radikaalit sosiaalidemokraatit Sorsan johdolla, tiedotusvälineiden tuella ja Kekkosen hiljaisella siunauksella vyöryttivät ulkoasiainhallintoa. Alholm oli myös näköalapaikalla todistamassa näytelmää, jossa tasavallan presidentti sai taipua "Madame Pompadourin" oikkuihin ja tahtoihin.
Alholm käy kriittisesti läpi laajan, osittain ennen julkaisemattoman materiaalin turvin Urho Kekkosen valtakauden vääristymiä. Kekkosen menettelytavat johtivat asteittain ylimitoitettuun riippuvuuteen Neuvostoliitosta ja suomettumiseen - kauas Paasikiven linjasta. Kekkosen neuvottelusuhteita leimasivat pelko ja pelottelu. Tämä rappeutti suomalaista poliittista kulttuuria. Alholm ei hyväksynyt sitä, vaikka lojaalina virkamiehenä aina puolustikin maansa etuja.
Muistelmiensa epilogissa Alholm kertoo tarinan isästään, kalterijääkäristä, joka vältti täpärästi hirttotuomion.