Runokokoelma Metsästäjien ja kalastajien salattua kieltä oli muistoina saduissa urttien loruissa.
Nuoren sukupolven kiinnostavimpiin kuuluva runoilija on rouhinut suomalais-ugrilaista kansanperinnettä morttelissa kymmenen vuotta. sieltä nousi kokoelma Karsikkopuu. "Karsikkopuuhun kaiversin vainajan nimikirjaimet sekä kuolinvuoden. Tällä kuollut liitettiin vainajien yhteisöön ja estettiin paluu elävien joukkoon. Kalmismaalla karsikkopuusta saattoi pudota oksa haudan päälle. Se ehkä maatui siihen tai sitten tuuli vei sen mukanaan, mutta ihmiskäsi ei oksaa voinut poistaa. Se oli minun karsikkopuuni." Kokoelman runoissa ajaudutaan muinaiseen Itämeren kulttuuriin, Vienan Karjalaan ja Ruijanmaalle saakka. Teos hakee kansanperinteen yhteyksiä nykyaikaamme, myyttien ja esihistoriallisten mullistusten vaikutusta ajatteluumme. Se pohtii kannatteleeko taivaankantta maailmantammi, kaksi tornia vai kuihtuva karsikkopuu.