Isä ja poika kaukopartiossa : Pekka ja Pauli Savinaisen sotamuistelmat, Irja Kortelainen

Isä ja poika kaukopartiossa

Pekka ja Pauli Savinaisen sotamuistelmat

Irja Kortelainen

Kaunokirjallisuus ja runot, Yhteiskunta ja politiikka, Historia
Suomi, 2015
Minerva24.00 €
Lähetetään 1-2 arkipäivässä.
Erinomainen
Sidottu
Ei
Ei
9523121308
9789523121300
291

Päämaja aloitti toimintansa kaukopartiotoimintaansa talvisodan aikana. Pekka Savinainen oli tuolloin osaaton kokeneimpia miehiä, sillä hän oli ollut mukana jo tsaarin armeijassa ja Karjalan vapaussodissa. Talvisodan lopulla Pekka Savinainen järjesti myös 17-vuotiaan poikansa, Paulin, sissikoulutukseen.

Jatkosodoan alkaessa isä ja poika lähtivät yhdessä Paulin ensimmäiselle kaukopartiomatkalle Stalinin kanavalle. Sen jälkeen he osallistuivat osasto Marttinan partiohin yhdessä ja erikseen. Paulille kertyi sotavuosina yli 4 000 partiokilometriä.

Sodan päätyttä "punainen" Valpo alkoi jahdata erityisesti kaukopartiomiehiä. Pekka Savinainen pidätettiin ja vietiin poliisilaitokselle kuulusteltavaksi, mutta myös Pauli oli merkitty "peräänkuulutetuksi". Pekka, Pauli ja koko muu perhe onnistuivat pakenemaan Ruotsiin. Pauli palasi Suomeen parin vuoden kuluttua mutta muutti sinne takaisin sairastelevan isän avuksi. Pauli perheineen palasi lopullisesti Suomeen 1970-luvun alussa. Pekka eli lopun elämänsä Ruotisissa.

Ensimmäisillä kirjan sivuilla alareunassa haaleita tahroja. Koko: 21,5cm korkea x 15cm leveä