Kiihkeä tarina ruhtinattaresta, joka etsii itseään ja onneaan
Christianna on kuin kuka tahansa nuori, kaunis nainen. Hänen isänsä vain sattuu olemaan Liechtensteinin ruhtinas, joka noudattaa tiukasti vanhoja traditioita ja vaatii samaa myös tyttäreltään.
Neljän Yhdysvalloissa vietetyn opiskeluvuoden jälkeen Christiannan on vaikea sopeutua hovielämään. Hän haluaa itselleen työtä, jolla on todellista merkitystä, ja hän onnistuu saamaan isältään luvan lähteä Punaisen ristin vapaaehtoistyöntekijäksi Itä-Afrikkaan. Leirillä Christianna salaa taustansa ja elää vihdoin ilman syntyperänsä painolastia. Hän voi tehdä kaikkea sitä mitä muutkin ikäisensä, myös rakastua. Suhde lääkäri Parker Williamsiin roihuaa täysillä, kun väkivaltaisuudet alueella lisääntyvät ja Christiannan on palattava kotiin. Siellä yksi yllättävä silmänräpäys muuttaa hänen koko loppuelämänsä.
Hänen kuninkaallinen korkeutensa kulkee palatseista sodan ja kaaoksen repimille alueille ja kuvaa nuoren naisen yrityksiä löytää uusi, vapaampi tie kuninkaallisten velvollisuuksien keskellä.