Mitä tapahtuu, kun väestön väheneminen yhdistyy epäonnistuneeseen maahanmuuttopolitiikkaan? Mikä on hyvinvointivaltion kohtalo, ja miten Eurooppa pystyy vastaamaan edessään oleviin haasteisiin?
Eurooppaan on syntynyt viime vuosikymmenten aikana suuria maahanmuuttajayhteisöjä. Samaan aikaan väestö vähenee ja hyvinvointivaltion turvaaminen vaatii uutta työvoimaa. Kaikki maahanmuuttajaryhmät eivät kuitenkaan ole kiinnostuneita työskentelemään eurooppalaisten yhteiskuntien hyväksi ja sulautumaan niihin. Koulutuspolitiikan epäonnistuminen on synnyttänyt valtavan nuorisotyöttömyyden ja epäluuloa uutta asuinmaata kohtaan. Nämä ovat kasvualusta ääriryhmien väkivallalle, jota on nähty esimerkiksi Lontoon pommi-iskuissa. Laqueur povaa heikentyneelle Euroopalle vanhan kukoistuskauden loppua ja yhä pienempää osaa maailmanpolitiikassa. Maahanmuuttaja- ja väestöpolitiikan kehittäminen on avainasemassa, kun Euroopan tulevaisuutta kirjoitetaan.
Walter Laqueur (s. 1921) on tunnettu saksalaissyntyinen, Yhdysvalloissa asuva historiantutkija, joka on julkaissut yli 20 kirjaa esimerkiksi fasismista, terrorismista ja antisemitismistä. Laqueur on työskennellyt muun muassa Journal of Contemporary Historyn päätoimittajana sekä professorina lukuisissa yliopistoissa Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Israelissa. Laqueur on laatinut suomenkielistä laitosta varten tuoreen esipuheen ja jälkisanat.