Uusi puutarha : ajan ja paikan hengessä, Tanja Nieminen

Uusi puutarha

Ajan ja paikan hengessä

Tanja Nieminen, Merika Pyörökivi

Teollisuus ja Infrastruktuuri, Puutarha ja maatalous
Suomi, 2013
Karisto18.00 €
Uusi
Sidottu
Ei
Ei
9512356112
9789512356119
207

Uutta näkemystä puutarhan suunnitteluun ammattilaisen opastuksella

Uusi puutarha on ainutlaatuinen käsikirja kaikille puutarhansa suunnittelusta ja sisustamisesta kiinnostuneille sekä jokaiselle uutta puutarhaa perustavalle. Kirja auttaa suunnittelemaan ja toteuttamaan helppohoitoisen, väri ja kasvivalinnoiltaan tasapainoisen puutarhan, joka täydentää piha-alueen ja kodin toimivaksi kokonaisuudeksi. Teos toimii myös oppikirjana pihasuunnittelun opiskelijoille, sisustussuunnittelijoille ja arkkitehdeille. Näyttävästi kuvitettu teos opastaa värien käyttöön puutarhassa havainnollisten väripalettien avulla. Kirja tarjoaa hyödyllisiä neuvoja myös vanhaa puutarhaansa uudistaville sekä kiinnostavan katsauksen suomalaisen puutarhan vaiheisiin.

Uusi puutarha esittelee lisäksi kolme erityylistä teemapuutarhaa, joiden suunnittelun vaiheita seurataan tyylin ja värimaailman määrittämisestä sekä kasvivalinnoista aina valmiiseen puutarhaan asti. Kokeneemmalle puutarhurille on esimerkkisuunnitelma koko kesän kukkivasta perennapenkistä, jonka kukintaa seurataan keväästä syksyyn.

Koko: 26cm korkea x 21,5cm leveä.