>>Joukkuetoverit ottavat minusta myöhemmin valokuvan muistoksi. Kuvasta katsoo siloposkinen perheenisä, jonka silmissä on kylmä katse mutta jonka kasvoilta näkyy jotain peruuttamatonta. Vaikka en sitä siinä hetkessä vielä ymmärräkkään, jotain on mennyt lopullisesti rikki. Kuukausia myöhemmin kuolleiden miesten kasvot vainoavat minua unissa ja joskus valveillakin. Tappaminen ei tapahdu jälkiä jättämättä.