Sotavankien ja siviili-internoitujen sodanaikainen kuolleisuus

Suomen sotilasviranomaisten leireillä kuoli talvi-,jatko-ja Lapin sodan aikana lähes 24 000 sotavankia ja siviilihenkilöä. Erityisen tuhoisa oli vuosi 1942, jolloin yli 19 000 leiriläistä menehtyi. Teoksessa selvitellään laajoihin tilastotietoihin perustuen sodanaikasen huollon toimenpiteitä, yleistä ravintotilannetta, terveydenhuoltoa ja syitä, jotka johtivat rajuihin kuolleisuuslukuihin. Valtaosa leiriläisistä kuoli tauteihin ja pieni osa vartiomiehistön ja päällystön luoteihin. Heikon ravintotilanteen takia sotavankien ja siviili-internoitujen ruoka-annokset olivat niukkoja. Päämajan muonitusohjeiden mukaiset päiväannokset riittivät sotavankien elintoimintojen ylläpitämiseksi, mutta ruokajakelussa ilmeni muita ongelmia: huoltoporras, päällystö, vartiomiehistö ja suomalaisten suosimat luottovangit anastivat osan leiriläisille tarkoitetusta niukasta muonasta.

Lars Westerlund vertaa Suomen olosuhteita siihen, miten Saksa ja Neuvostoliitto järjestivät sotavankien huollon sodan eri vaiheissa ja mitä kansainväliset sotavankeja koskevat sopimukset olisivat edellyttäneet. Westerlundin tutkimus perustuu Kansallisarkiston laajaan tutkimushankkeeseen Suomi, sotavangit ja ihmisluovutukset 1939-55. Hän on käyttänyt lähteenä sotavankien ja siviilileiriläisten henkilökortteja ja muuta hankalasti hajallaan olevaa aineistoa. Kirjaa täydentää runsas, monin osin aiemmin julkaisematon kuvitus, joka paljastaa konkreettisen leiritodellisuuden kaunistelemattomana.

Koko: 25cm korkea x 17,5cm leveä.