Kotimaisen banaanin 100 vuotta : Kolsila Bananan satavuotishistoriikki 1913-2013, Jari Nenonen

Kotimaisen banaanin 100 vuotta

Kolsila Bananan satavuotishistoriikki 1913-2013

Jari Nenonen

Suomi, 2013
Rehti-Jalmari20.00 €
Lähetetään 1-2 arkipäivässä.
Uusi
Nidottu
Ei
Ei
9526745981
9789526745985
177

Eipä arvannut Mooses Isomunavorsseli 1900-luvun alussa meriltä palatessaan, että hänen mukanaan tuomansa banaanikasvit alkaisivat kotikylä Kolsilan subtrooppisella kaustaleella kantaa hedelmää.

Nyt on sata vuotta suomalaisen banaaninkasvatuksen historiaa takana, on aika yhtiön historiikin ja väkevän suku- ja paikallistarinan.

Kirjoittaja (kuvassa tunnelmoimassa Banaaninlastaajan laulua yhdessä Harry Belastonen kanssa) on viettänyt valtavasti aikaa tonkien yhtiön arkistoja, haastattelemalla aikalaisia ja heidän perillisiään. Voin vakuuttaa, että olen vaikuttunut tämän Kolsilan kylän keskeisen elinkeinon harjoittajien sitkeydestä. Erityisesti kävi ilmi Isomunavorsselin miesten patruunahenki, omasta väestä pidettiin huolta yli kohtuuden, mutta kommunisteille ei koskaan ollut sijaa.

Tee huima aikamatka tämän päivän Suomesta aina sadan vuoden päähän. Ja vaadi banaaniltasi aina kotimainen laatu.