Henkilöiden vaiheiden kautta sekä paikallis- ja sukuhistorioiden avulla, laajemman historian tapahtumat ymmärtää käsinkosketeltavammin, kuin lukemalla vain yleisiä historiankirjoja tai koko Suomelle yhteisestä suppeasta kouluhistoriasta.
"Vihkosessä esitän Forseilleista vain yhden sukuhaaran nykypäivään saakka. Tarkoitettuna aivan esimerkiksi ja innostukseksi muille - jotka voivat koota tiedot jostakin muusta sukuhaarasta tai mielellään vaikka kaikista Forsellien jälkeläisistä, ja sitten julkaista laajan sukukirjan satojen sivujen sukuluetteloineen. Valitsin Forsellien keskuudesta sellaiseksi sukuhaaraksi, jota tässä seuraan nykypäivään saakka, sen sukuhaaran, joka käsitykseni mukaan on Forsellien suvun päämieshaara."
Forsell-suvun yhteisten esiäitien puoleisissa sukujuurissa on etenkin hallintomiehiä ja sotureita, myös jo keskiajalla.
Forsell-suvun varhaisvaiheet itsessään kytkeytyvät Haminan tapulikaupungin muodostumiseen 1700-luvulla ja muutaman Haminassa nykyään sijaitsevan kylän, kuten Kolsilan ja Pampyölin kylähistoriaan. Tärkeä muutosvaihe alueen ja Forsell-suvunkin kehityksessä tuolloin oli valtakunnanrajan siirtymiset Kymenlaakson nurkilla, mitkä muutokset tekivät maakunnastamme raja-alueen ja kansainvälisen kaupan gatewayn.
Vain harvoilla suomalaissuvuilla on todistettavissa olevia, historiallisia sukujuuria niin kaukana muinaisuudessa kuin syvällä keskiajassa. Kolsilan Forsell -suvulla tällaisia on, kuten tuore julkistettu kirja selostaa.
Sukututkija Sjöström on aiemminkin julkaissut myös keskiaikaisia sukuyhteyksiä raportoivia tutkimuksiaan. Niitä on julkaistu vakiintuneiden instituutioiden toimittamissa tieteellisissä sarjajulkaisuissa, joissa julkaistut tutkimusraportit ovat tieteellisesti vertaisarvioituja. Useat hänen näistä julkaisuistaan ovat englanniksi, ja jotkut suomeksi. Useiden hänen töidensä julkaisijana on toiminut brittiläinen Foundation for Medieval Genealogy.
Asiasanat: sukututkimus; suvut; rälssi; keskiaika; suuri Pohjan sota; Vanha Suomi; Vehkalahti; Hamina; Kymi; Pyhtää; Elimäki; Lohja; Perniö; Tenhola; DNA.