Koivusaari Rauno, Hylystä haaksirikkoon – Hylkysukeltajan opas | Hinta: 20,00 €

Kuvaus:

Yleensä sukeltaja näkee merenpohjassa kasan lankkuja ristiin rastiin. Mitä ne ovat ja mistä ne tulevat? Miksi niitä ylipäätään on rannoillamme?

Hylystä haaksirikkoon – hylkysukeltajan opas antaa sukeltajalle perustiedot näiden arvoitusten omatoimiseen ratkaisemiseen. Kirja on tarkoitettu puulaivojen hylyissä sukeltaville ja niistä kiinnostuneille. Kirjan ei ole tarkoitus olla mikään absoluuttinen meriarkeologian lähdeteos vaan yksinkertainen perusteos merenpohjalla makaavasta puuhylystä. Muutamien yksinkertaisten perusasioiden sisäistäminen antaa vastauksia moniin kysymyksiin ja antaa näin mahdollisuuden hylkyjen tunnistamiseen.

Itämeri ja erityisesti Suomen rannikko on ainutlaatuinen. Etelä-lounaasta vallitsevat tuulet painoivat hiljalleen purjehtijoita Suomen rannikolle, jossa erittäin karikkoinen saaristo on pitänyt huolen vedenalaisten kohteiden runsaasta kertymisestä. Lisäksi täällä on ihanteelliset olosuhteet hylkyjen säilymiselle, joten näitä on myös vesiltämme runsaasti löydetty. Suuri osa Suomessa sukeltavista urheilusukeltajista on joskus vieraillut puulaivan hylyssä. Normaalisti sukeltaja näkee pohjassa vain kasan lankkuja ristiin rastiin kuitenkaan ymmärtämättä niistä juuri mitään.

Koko: 23cm korkea x 23cm leveä.

Kustantaja: readme.fi

Kieli: Suomi

Painovuosi: 2009

Painos: 1

Sivumäärä: 90 sivua

Sidonta: Sidottu, kuvakannet

Kuntoluokka: K5

ISBN: 9789525655353

Hinta: 20,00€

Lisää ostoskoriin

Avainsanat: ,
Kategoriat: Meri Uudet, Uudet