Löytönen Markku, Jäntti Riikka, Koillisväylän löytäjä – Tutkimusmatkaaja Adolf Erik Nordenskiöld Jäämerellä | Hinta: 12,00 €

Kuvaus:

Adolf Erik Nordenskiöld tuli maailmankuuluksi purjehdittuaan ensimmäisenä Koillisväylän. Purjehdus Euraasian mantereen ympäri kesti kaksi vuotta ja kymmenen kuukautta. Vega lähti matkaan vuonna 1878.

Upeasti kuvitetussa kirjassa seurataan tätä ainutlaatuista matkaa ja kuvataan retkikunnan elämää, työtä ja varustusta. Jäiden puristuksessa, arktisen yön pimeydessä tehtiin tunnontarkasti tutkimustyötä, elettiin arkea, vietettiin joulua, tutustuttiin alkuasukkaisiin, seurusteltiin, tosin kaukaa, jääkarhujen kanssa ja katseltiin huikaisevaa taivaanvalojen kirjoa. Jäiden armoilla vietettiin kaikkiaan kymmenen kuukautta, kunnes laiva vihdoin irtosi ja saavuttiin päämäärään, Beringinsalmen kautta Tyynellemerelle. Tutkimusmatkan arvo ymmärrettiin jo tuona aikana; retkikunnan paluumatka oli juhlava eikä siitä puuttunut kuninkaallista loistoa.

Lukisa saa hyvän kuvan laivaelämän arjesta, mutta myös pohjoisen luonnon arvaamattomuudesta, hän voi tuntea osallistuvansa luonnonilmiöiden tutkimiseen, jota Nordenskiöldin omat päiväkirjamerkinnät syventävät.

Koillisväylän löytäjä on neljäs teos Markku Löytösen palkitussa, suurista suomalaisista tutkimusmatkaajista kertovassa sarjassa, jossa ovat aikaisemmin ilmestyneet Herman Spöringistä kertova Eteläisten merten salaisuus (1996), G.A. Wallinia kuvaava Arabian salaperäinen vaeltaja (2000) sekä Pehr Kalmin Pohjois-Amerikan matkasta kertova Uutta maailmaa tutkimassa (2004).

Koko: 27cm korkea x 22cm leveä.

Kustantaja: SKS

Kieli: Suomi

Painovuosi: 2005

Painos: 1

Sivumäärä: 46 sivua

Sidonta: Sidottu, kuvakannet

Kuntoluokka: K5

ISBN: 9517467095

Hinta: 12,00€

Lisää ostoskoriin

Avainsanat: ,
Kategoriat: Historia Uudet, Uudet